perjantai 10. helmikuuta 2012

KIERRÄTYSPUSSIT






Inspiroiduin syksyllä Puhti-blogissa näkemistäni vahakangaspussukoista, jotka olivat tarkoitetut kierrätyslasin ja -metallin keräykseen. Aikani yritin törmätä vanhoihin vahakankaisiin, jotka voisi leikellä, mutten onnistunut. Idea kuitenkin jatkoi hautumistaan päässäni ja keksin sitten kokeilla muovipussien yhteensulattamista silittämällä. Molemmissa pusseissa on kolme samankokoista muovipussia yhteensilitettynä, silityksen aikana välissä oli leivinpaperi. Melkoista taiteilua se oli, helpommalla olisi päässyt sulattamalla pusseista kankaan ja ompelemalla kassin.

Meillä näihin kerätään lasia, metallia ja muovia. Pusseja on vain kaksi, koska lasi ja metalli kerätään samaan astiaan. Muovin erilliskeräys on muuten mahdollistanut sekajäteastian tyhjennysvälin harventamisen puolet pidemmäksi, joten suosittelen sitä lämpimästi kaikille, joilla mahdollisuus on. Olen ollut pusseihin tyytyväinen, sillä ne pysyvät hyvin pystyssä kaapissa, vievät vain juuri sen verran tilaa kuin on kullakin hetkellä käytettävissä, kierrätykseen vietäessä kahvat voi nostaa pystyyn kantamista varten ja pussit on helppo huuhdella tarvittaessa. Kooltaan pussit saisivat tosin olla hieman suuremmat, jotta laiska tyhjentäjä pääsisi helpommalla.





Lasipullossa on Neutral-pesuainetta (ei ole Fairyn voittanutta!).

4 kommenttia:

Hääräämön Laura kirjoitti...

Onpa tyylikkäitä kierrätyspusseja! Hyvä idea.

unisukka kirjoitti...

Kiitos Laura, siitä vain ideavarkaisiin ;)

Jokke kirjoitti...

On varmaan vaatinut aikamoista silitysnäppäryyttä, mutta näyttää onnistuneen ihan hyvin!

unisukka kirjoitti...

Kiitos Jokke! Jään odottamaan vihreää toteutustasi ;)