tiistai 9. lokakuuta 2012

KÄSSÄNOPEN TOINEN PAINAJAINEN




Parikin kaveriani on kysellyt blogipäivitysten perään ja vihjaillut päivitystauon vaikuttavan siltä, että vaan makoilen sohvalla ja syljeskelen kattoon. En sentään, olen vain ollut vähän töissä, mökkeillyt netin ulottumattomilla ja rikkonut kamerani (huono näkö, manuaalitarkennus ja vikkelät lapset eivät oikein sovi yhteen...). Käsitöitä olen tehnyt samalla niin paljon, että saatan hukkua niiden bloggaukseen...

Rakastuin Villahousulle tekemäni Kässänopen painajaistakin tekemiseen niin kovin, että piti tehdä vielä Paljasjalkaisellekin omansa. Kätköistäni löytyikin sopivaa lankaa, Pirtin Kehräämön 100% villalankaa, jonka olen joskus silloin värjännyt, kun pätkävärjäysbuumi alkoi (ehkä 2003?). Siitä piti tulla itselleni villatakki, mutta kun se oli ollut hihavaiheessa 9 vuotta, totesin langan sopivan sittenkin paremmin johonkin muuhun projektiin. Ja tässä se sitten on. Ruskea lanka on sekin Pirtiltä, luonnonväristä ruskeaa kolmisäikeistä 100% villaa (sekin pitkään haudottua, vielä riittää paidallisen verran). Napit löysin kesällä Tallinnasta. Silmukkamäärät laskin itse, kappaleiden korkeudet ovat kompromissi alkuperäisohjeesta ja sovituksesta. Sitten seuraavan kimppuun.

Muokkaus 19.10: pyynnöstä laitan vähän takin mittoja. En kirjoita ohjetta, mutta ehkä tästä saa vähän osviittaa.

Lanka: Pirtin kehräämön kolmisäikeinen villalanka, puikot 4(?), tiheys 17s/10cm.
Koko: 116/120cm, mitoitettu pitkäselkäiselle viisivuotiaalle kasvunvaroin.
Silmukkamäärän saa omasta neuletiheydestä laskettua yhtälöllä 17=10, x=75 eli 75*17/10= 127,5s (mulla näyttää olevan 130s).

Ympärysmitta ilman nappilistaa: 75cm, nappilista 5cm. Neulottu (pyöröpuikolla) yhtenä tasona kainaloihin saakka 35cm korkeaksi. Hihojen korkeus 37cm ennen raglankavennuksia, hihan ympärys ranteessa 21cm, kainalossa 31cm. Tarvittavat lisäykset laskettu etukappaleen perusteella (parin, kolmen sentin välein molemmissa reunoissa). Hihoista on päätelty raglanyläosaa varten molemmista reunoista neljä silmukkaa, samoin vartalokappaleesta hihan kohdalta neljä silmukkaa sivusauman paikan molemmin puolin (siis yhteensä kahdeksan silmukkaa per hihan paikka). Hihan paikan saa määriteltyä vartalokappaleeseen, kun taittaa kappaleet siten, että jättää edessä nappilistaa varten viisi senttiä (tai minkä levyisen nappilistan nyt kukakin tahtoo) "tyhjää" ja katsoo, mihin kohtaan taite asettuu. (Kavennukset ovat tarpeen, koska vain siten kainaloon saadaan sen kokoinen reikä, että kaikki kappaleet saadaan poimittua samalle pyöröpuikolle). Kaikki kappaleet poimitaan yhdelle pyöröpuikolle, hihat kainaloreikien kohdalle. Tässä kohtaa pitää olla tarkkana, että ainaoikein neule jatkuu samanlaisena kaikissa kappaleissa, ts. että niissä on lopetettu neulominen samaan reunaan. Raglankavennukset olen tässä takissa tehnyt neulomalla kaksi oikein yhteen kappaleiden vaihtumiskohdassa sekä vartalo-osan että hihan puolella joka kerroksella toiseen suuntaan mentäessä. (Ilmeisesti siis virallisen terminologian mukaan joka toisella kerroksella..) Joka kerta toiseen suuntaan mentäessä tulee siis yhteensä kahdeksan kavennusta. Takin korkeus edessä kainalosta hupun alkamiskohtaan on 14cm, kaulan ympärysmitta ilman nappilistaa (eli se mitta, joka puikoilla on ennen hupun aloittamista) on 41cm. Huppua varten lisäsin silmukoita Kässänopen painajaisen ohjeen mukaan, en muista, paljonko. Ehkä 10-15s?  Hupun korkeus on 31cm, lopuksi olen silmukoinut hupun päälaelta kiinni. Sivusta ja hupun reunasta poimitaan silmukoita sen verran kuin tulee ja sovitetaan pyöröpuikot sen mukaan, että tiheys sopii takkiin (eikä tule liian kireä tai liian löysä). Tässä kohtaa mulla yleensä jää takki kesken pitkäksi aikaa, kun metsästän sopivia nappeja... Puoleenväliin nappilistaa napinreiät sen mukaan, minkälaiset napit on takkiin löytynyt. Päätellään ja ihastellaan.

10 kommenttia:

Inkeliina kirjoitti...

Siis aivan toosi hieno! Napit tunnistin heti Tallinnan napeiksi, äitin jemmoista oon minäkin noita muutamaan projektiin käyttänyt. :D

Mun Tekemä kirjoitti...

Upea neuletakki!

Anonyymi kirjoitti...

Hassua. Mä ajattelin koko ajan, että päivityksiä on tullut entiseen tapaan, mutta jokin asetus on estänyt niitä näkymästä mulla. Eli en suinkaan kuvitellut sun syljeskelevän kattoon :)

Kaunis takki - ja kantaja myös!
Terkkuja, T

rusina kirjoitti...

Ihana takki! Tykkään tosi paljon.

heli kirjoitti...

Upean näköinen villatakki! Meilläkin olisi tarvetta tuollaiselle. Voisitko laittaa tästä Paljasjalkaisen takista silmukkamäärää ja puikkokokoa, niin voisin ottaa hieman mallia?

unisukka kirjoitti...

Kiitokset kaikille ihanista kommenteista! T: luulit siis, että olin estänyt sut näkemästä tekstejäni.. En kai sentään yhtä ahkerimmista kommentoijistani estäisi, olin vaan rehellisen laiska :) En lupaa mittailla takkia, mutta lupaan yrittää.

unisukka kirjoitti...

No niin, sain kuin sainkin takin mitat otettua ylös. Ne löytyvät muokatusta tekstistä, olkaa hyvät.

heli kirjoitti...

Supersuuret kiitokset lisäyksestä! Aloitin Vironvillalla 144s tasona ja nyt toinen hiha puolessa välissä. Tavoitekoko 122/128cm.

Raglakavennusosuus mietityttää erityisesti! En ymmärtänyt mitä tarkoitit tällä: kavennukset tehdään "sekä vartalo-osan että hihan puolella", siitähän tulisi 8s kavennuksia? Mutta seuraavassa lauseessa lukee, että 4 kavennusta? Vai tarkoitatko, että kavennetaan neljässä kohdassa, 2s/kohta, kerroksella yhteensä 8s?

Olen etsinyt muita raglakavennusohjeita, mutta en ole löytänyt vastaavaa, jota osaisin soveltaa. Nämä ohjeesi auttavat minua suuresti!

unisukka kirjoitti...

No voihan rähmä, ajatusvirhe! Siis tosiaan tulee 4*2 eli kahdeksan kavennusta kerrallaan. Tsemppiä neulontaan! Kannattaa sovitella välillä, isommassa koossa saattaa olla tarpeen jättää lopussa välikerroksia, jotta korkeutta tulee riittävästi. Hauskaa, etten naputellut turhaan :)

Silja kirjoitti...

Tosi hieno! Tätä vois itekin joskus kokeilla :)