keskiviikko 31. elokuuta 2011
SINISET
Juuri kun uhosin lopettavani aikamatkailun, joudunkin syömään sanani. Inspiroiduin huomatessani vuoden 2006 valokuvieni joukossa liudan sinisiä kuvia. Kolme ensimmäistä on Montenegrosta (ihana paikka, suosittelen!). Merihevosrintakorun, huivin ja ystäväni piirtämän kortin sain valmistujaislahjaksi, valtava Swan-purjevene oli Pietarsaaressa lomakohteena ja alin kuva on saaresta, jonne teimme eväsretken.
Sain Tiikerinliljalta haasteen, kiitos siitä. Minut haastettiin kertomaan lempiruokani, lempivärini ja matkakohde, jonne haluaisin matkustaa.
Lempiruokani on hyvä naudanpihvi ravintolassa, Cesar-salaatti tai anopin kaalilaatikko. Lempivärini on pitkään ollut sininen, mutta ruskea ja harmaa jakavat kyllä silti samaa ykkössijaa. Matkakohteen valinta riippuu matkaseurasta. Jos saisin mennä yksin tai miehen kanssa, olisin kotona tai jossain ulkosaaristossa. Kavereiden kanssa haluaisin mennä Tallinnaan ostoksille tai Keski-Euroopan joulumarkkinoille. Isommalla porukalla olisi ihanaa vuokrata huvila Italiasta tai Portugalista ja lomailla lasten kera.
Haaste lähtee eteenpäin ihanille ja inspiroiville ompeluseuralaisilleni: Lepäävä Esteetikko, Liljankukka ja Mirveli, ottakaahan koppi!
lauantai 27. elokuuta 2011
SEIKKISROCK
Pääsin kojuineni jammailemaan Seikkisrockiin kesäkuussa. Kaksipäiväinen festivaali oli mukava tauko muuten niin intensiiviseen vauvaelämään ja Villahousun napanuora pitenikin kertaheitolla kolmesta tunnista seitsemään tuntiin.
Vasemmassa reunassa on muovikassin kaavalla ommeltuja kauppakasseja. Sain Hamsteritädin varastoista ikivanhan, isomummuni vanhan sohvan selkänojan, joka oli kiva kassien ripustusteline. Olin ommellut oikein Unelia-viirinauhankin, jonka oli määrä peittää nuo ryppyiset pöytäliinat, mutta se oli jemmautunut jonnekin kodin syövereihin.
Myynnissä oli enimmäkseen leikkiruokia: suolaisia ja makeita herkkuja. Myös pieni valikoima kauppakassin kahvojen sisäosista ylijääneistä tilkuista ommeltuja neuvolakortinkansia oli mukana. Kassin kahvat on tarkkaan mitoitettu, ettei tule väärän kokoisia tilkkuja... Vauvoille oli näperrysrättejä ja aikuisten tuliaisiksi tiskirättejä ja pannulappuja. Vähän sekalaista seurakuntaa siis, mutta kun päättäminen on niin vaikeaa ja kaikkea tekee mieli tehdä, niin olkoot. Varmasti sellainen "vain muutamaa tuotetta myynnissä"-koju olisi myyvämpi, mutta sellaisen pito olisi minusta kamalan tylsää.
Kesäistä mansikka-mustikkajugurttia.
Kaurapuikuloita, juustoa, kinkkua, kurkkua ja tomaattia. Taustalla pyörylöitä, jotka saa leikkijä kuvitella vaikkapa appelsiineiksi, omenoiksi tai muiksi hedelmiksi. Teen ruuat tarkoituksellisen yksinkertaisiksi, jotta mielikuvitukselle jäisi tilaa.
Nyt lopetan aikamatkailun ja yritän siirtyä tuoreempiin tapahtumiin. Mukavaa syksyä!
torstai 25. elokuuta 2011
JÄLKIKÄTEISJUHANNUS
Tästä lähdettiin: edellisenä iltana kokko oli veden vallassa.
Isohukka keksi täyttää muinoin askartelemani koivunsiimakorin tuohilla ja koivunoksilla. Oli pojilla vähän puuhaa siinä tuohien repimisessä, mutta hyviä sytykkeitä ne kyllä olivat.
Juhannuksen perinteinen iltapala: itsetehdyt hampurilaiset makupalakokkien reseptillä. Jauhelihapihvit, sipulirenkaat ja sämpylät on grillattu, valkosipulimajoneesin mausteena on chiliketsuppia.
keskiviikko 24. elokuuta 2011
KESÄKÄSITÖITÄ
Vietimme koko kesän mökillä. Kesäkäsityöni olivat pääasiassa neulomuksia, sillä sadepäiviä ei ollut niin runsaasti, että ompelukoneen ääreen olisin juurikaan ehtinyt.
Hiekkalaatikolla istuessani neuloin ison kasan tiskirättejä puuvilla-pellavalangasta. Ompelin myös toisen kasan tiskirättejä pellavaneuloksesta ja vanhasta pellavaverhosta. Nämä menivät kaikki toistaiseksi myyjäiskoriin
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)