keskiviikko 26. joulukuuta 2012

JOULU 2012



Rakastan joulua ja lahjojen tekoa. Aloitinkin jouluvalmistelut jo alkusyksystä, joten kunnon hamsterin tavoin unohdin monen saajan kohdalla jo tehneeni lahjan valmiiksi. Paketointivaiheessa huomasin tehneeni joillekin vahingossa kaksi tai pahimmillaan kolmekin lahjaa. Hullu mikä hullu...


Paperihelmiä pyörittelin kasan. Näissä on kirjekuoren sisäpintaa, Aku Ankkoja, automainoksia, Pärnun puuhelmiä ja Tallinnan lasihelmiä. 


Kohta yksivuotias kummipoika sai jämätilkuista ommellun ja saumurisilpulla täytetyn jalkapallon sekä hernepusseja. Villahousu sai myös samanlaisen jalkapallon. 

Muokkaus: Idea sekä kaava löytyivät Pinterestin kautta, sivuiltani löytyy linkki: http://pinterest.com/UnelianUnelmia/lelut/



Kaverin tyttö sai velourmekon (koska kangasta sattui olemaan kahden mekollisen verran) ja leggarit, koska mekkoa tehdessä muotokaitaleiksi sattui olemaan käsillä vain juuri kukkien väriin sopivaa aamutakkia ja koska samalla sain hyvän syyn kuluttaa kyseistä aamutakkia pois kangasvarastosta ompelemalla siitä leggarit.



Pappa ja pari kaveria saivat kangaskassit erään ompeluseuralaisen varastonsiivouskankaista (pöytäliina ja verho). Kiitos kankaista, Ursula!



Testailin erilaisia uikkaripussukoita ja totesin lopulta, että paras (vaikkakin työläin) malli olisi ollut Made-blogin Hobo-sack. Testaillessani sain kulutettua surkean pienen määrän joskus kaapintäytteeksi ostamaani laminoitua ulkoilukangasta sekä vuoriksi erinäisiä tekokuituisia reikäkankaita. Osa kankaista oli aivan painajaismaisia ommeltavia, ja näistä ensimmäisistä pusseista tulikin lähempää tarkasteltuina varsin epäesteettisiä. Käytössä ajanevat asiansa kuitenkin ja saajat olivat tyytyväisiä. 



Paljasjalkaiselle lisää aluslapasia hukattavaksi.



Kaverit saivat kesäisellä Pärnun reissulla minut houkuteltua ostamaan hörhelölankaa. Sain kirousten ja sadattelujen kera aikaiseksi kaksi joululahjahuivia. Onneksi en ostanut enempää. En tajua, kuinka nämä ovat niin suosittuja, tämän langan neulominenhan on ihan täyttä tuskaa!



Kangaskasseja muovikassin kaavalla surauttelin useammankin. Tätini sai itse lahjoittamastaan kankaasta kassin akuuttiin tarpeeseen, lammaskassin ompelin Tallinnasta ostetusta Nanson puuvillasta kierrätyslakanavuorella kaverille. Pari muuta kaveria sai kirjastokassit Pärnusta ostetusta Eemelipuuvillasta ja Jätti Rätistä ostetusta punavalkoraitaisesta pellavasta. Kassien sisällä on pieni tasku kirjastokorttia ja kuittia varten. 



Olin kirjonut tulppaanin ja ommellut sen pussukkaan jo ehkä kymmenen vuotta sitten, mutta tuolloin en vielä ymmärtänyt vetoketjun ompelusta mitään ja pussukasta tuli niin ruma, etten sitä kehdannut koskaan antaa. Syksyllä löysin tekeleen sekä pari sattumoisin sopivan väristä tilkkua, jotka olivat kassiompeluista jääneet ylitse. Purin kirjonnan vanhasta pussista ja ompelin sen uuteen. Pienellä vaivalla sain uuden pussin ja pääsin eroon keskentekoisesta kammotuksesta. Vetskari kierrätyskasasta.



Helmiä tein tosiaan kasan. Näissä on Pärnun helmien lisäksi antiikkista roskaromaania sekä Aku Ankkoja.



Pipoa neuloin jo viime jouluksi Isohukan siskolle, mutta kesken matkan hukkasin toisen lankakeräni. Neuloin pipon ihan hatusta vedetyin silmukkamäärin, joka viidennellä kerroksella on lyhennetty kerros viiden silmukan päässä toisesta reunasta ja joka viidennellä kerroksella kymmenen silmukan päässä reunasta. Näin sain pipon kapenemaan kärjestä hiukan. Tallinnasta ostettu merinolanka riitti juuri ja juuri. Tupsussa on varastolankoja: pässinpökkimää harmaata villalankaa, erilaisia mohairlankoja sekä tehostelankoja ja tyllikankaan suikaletta.
  




Leppoisia välipäiviä!


perjantai 14. joulukuuta 2012

BLOGGARIMARKET



Baobab Kids & Lifestyle- liike Turussa järjestää tulevana viikonloppuna lauantaina klo 10-16 ja sunnuntaina klo 12-16 bloggarimarketin, jonne vein pienen erän leikkiruokia ja joulukoristeita myyntiin. Leikkiruuista saa kivoja paketteja lapsille joko jouluksi tai adventtikalenteriin. Sieni- ja polkagris-koristeet sopivat kuuseen, ikkunaan tai paketin koristeeksi. Iloista joulunodotusta!



Bloggarimarketin joulu.

tiistai 4. joulukuuta 2012

SÄKILLINEN LAHJOJA




Kokosin vuoden mittaan tekemiäni sekalaisia synttäri- ja muita lahjoja yhteen, jos vaikka joku olisi vielä pienten omatekoisten joululahjaideoiden puutteessa.


ANGRY BIRDSIT

Paljasjalkaiselle ja toiselle viisivuotiaalle pojalle. Virkattu sekalaisista jämälangoista, täytteenä saumurisilppua.





FUTISKORTTIPENAALIT

Materiaalina jalkapallokorttien kääreitä, kristallimuovia, vanhaa farkkua ja vetoketjut purettu jostain joskus. Synttärilahjoja Sukkahukan kavereille.




HESEPUSSI

Nousevan myrskyn ja Liljankukan ideaa matkien ompelin paperisen Hesepussin toiselle puolelle kristallimuovia, toisella puolella on kontaktimuovi. Tarranjämät on jostain vaatteesta purettu. Tämä on ollut käytössä Paljasjalkaisen kerhoeväspussina.



VAIPPA 

Kaverilleni vein  vauvalahjaksi sisävaipan. Materiaaleina Lepäävältä Esteetikolta joskus saamaani ihanaa vauvavelouria ja vaaleansinistä velouria. Kam-nepit, imuna sekalaisia jämiä. Mummut S, ommeltu ja nepitetty Cuddletyyliin.



SILKKIHUIVI

Hamsteritätini ihastui anopilleni tekemään huiviin ja toivoi itselleen samanlaista. Tein hänelle kuitenkin valkoisen version.  Materiaalina Hamsteritädin kirppislöytö: silkkivillalankaa, mallina Baktus, ketjusilmukkapitsit reunoissa. 



KANTOLIINA NUKKEVAUVALLE

Villahousu sai oman vauvansa kantamista varten kantoliinan kirppikseltä löytämästäni verhosta, jossa kudonta muistuttaa mielestäni paljon Girasolin liinojen kudontaa. Liina on melko lyhyt, mutta kyllä sillä vauvan kyytiin saa. (Villahousulla tässä kuvassa ensimmäisiä ikinä ompelemiani paitoja. Tein sen Paljasjalkaiselle aikoinaan Jättirätin raitavelourista ja sinisestä kierrätysvelourista)





VILLASUKAT

Neuloin kummitytölle synttärilahjaksi pellavaisen Riine-mekon oheen villasukat, koska minun teki mieleni neuloa vaaleanpunaista. Nämä ovat ensimmäiset kärjestä aloittamani sukat. En täysin vakuuttunut tekniikan sopivuudesta itselleni, mutta tulipahan kokeiltua. Lanka Steppiä, Tallinnan reissulta Karnaluksista.



VELOURMEKKO JA ASUSTEET

Jätti-Rätissä törmäsin alkusyksystä ihan "Paljasjalkaisen kaverin väriseen" velouriin ja koska kaverilla oli juuri synttärit tuloillaan, sain hyvän syyn ommella siitä mekon. Kaavan piirsin Paljasjalkaisen paitaa mukaillen. Mekon kaveriksi ompelin vielä pipon ja askartelin pari bebeleivosta herkkupöytään.



MAMMAN HUIVI

Unohdin tehneeni Isohukan mammalle jo yhden huivin, joten tein vahingossa vielä toisen. Toisaalta kyllähän nainen nyt huiveja tarvitsee.



LAHJAN KÄÄRE

Alkoholi on mielestäni vähän kaksipiippuinen juttu lahjana, mutta uskaltauduin kuitenkin antamaan Sukkahukan opettajalle viinipullon kiitoslahjaksi keväällä. Paketoin pullon tekemääni kangaskassiin, lapsi askarteli kortin itse. Luokka-avustajalle lähti vielä toinen kangaskassi. Kangaskassit ovat myös joululahjan kääreenä kivoja.



PIPOT

Kauan jahkasin uskaltautumistani pipojen tekemiseen, mutta lopulta, kun olin nähnyt jo painajaista siitä, että lapseni kulkevat ulkona ilman pipoja, päiden mittaamiseen, kaavan piirtämiseen, leikkaamiseen ja ompeluun menikin 20 minuuttia. Leikkasin ja ompelin sitten samassa rytäkässä useamman ja käytin osan synttärilahjojen (esim. pienen legopaketin) kääreenä. Näissä pipoissa turkoosimusta kangas Triteksiltä, vaaleanpunainen joustis vaihturina tullut ja turkoosi yksivärinen äitini vanhaa t-paitaa. Maatuska kirppislöytö.



PRINSESSALAHJA
Samalle prinsessalle, joka tänä vuonna sai yllä olleen velourmekon, meni viime vuonna paketillinen leikkiherkkuja. Kortin askarteli Paljasjalkainen, kirjoitin taakse runon ja laminoin kortin, jotta sen voi käyttää lorukorttina.










PURKKAPUSSI
Purkkapaketista ompelin kristallimuovin kera pienen kukkaron jollekin pojalle synttärilahjaksi tai sen oheen. 





maanantai 3. joulukuuta 2012

TEHTAILUA


















Tonttu- ja sienitehdas on taas pyörinyt. Itsenäisyyspäivänä menen Kaarinan Ristikallion koulun joulumyyjäisiin, 8.12. Paraisille Vanhan Malmin joulumarkkinoille. Molemmat ihanan tunnelmallisia tapahtumia, tervetuloa!

MERIROSVOPIPOT


Ostin Tallinnasta taannoin pienen pätkän merirosvofleeceä, josta suunnittelin tekeväni lastenhuoneeseen tyynyt. Pojat pettyivät, kun kangasta ei ollutkaan päiväpeitollisten vertaa. Ei tullut päiväpeittoja, ei tullut tyynyjä. Tuli pipot. Villahousun pipossa vuorina pala merinovillainterlockia, Paljasjalkaisen pipossa vuorina kierrätysvelour kirppisaamutakista. Ihan loistava kaava Janiikalta

perjantai 30. marraskuuta 2012

ÄLÄ OSTA MITÄÄN

Älä osta mitään- päivän kunniaksi Sukkahukan piti viedä kouluun yksi turha tavara. Hän vei muovipussin. Minusta aika nerokas valinta! Jostain luin, että perusperhe kuluttaa vuodessa muovikasseihin 30 euroa. Meillä on jo pitkään käytetty kankaisia, muovikassin kaavalla tekemiäni kauppakasseja, jotka myös perheen kaupassakävijä kelpuuttaa tilavuutensa vuoksi. Vuosia aktiivikäytössä olleista kasseista yksikään ei vielä ole mennyt rikki. Tekemiäni kankaisia kauppakasseja voi käydä vaikka heti huomisesta lähtien ostamassa Kaarinan Aito-ruokakaupasta, jossa on vaikka mitä muutakin hyödyllistä ostettavaa :)


SYKSYN SATOA





















Nämä vaatteet olivat alkusyksyn ompeluinnostuksen tulos. Ainakin kaksi vuotta olin hautonut tätä ihanaa Mjukatygerin palloneulosta Täydellisen kaavan puutteessa. Taisin ostaa sitä alunperin itselleni housukankaaksi, mutta onneksi maltoin odottaa. Kun Täydellinen kaava vihdoin löytyi, pääsin vauhtiin ja leikkasin samantien koko kankaan kappaleiksi. Puolitoista metriä sitä taisi alunperin olla, aika riittoisa kangas! Vaatteiden ompelussa tuskailin kauan (siis oikeasti Kauan!), kunnes hoksasin putsata ompelukoneeni. Sitten alkoikin sujua... Nämä olivat ennsimmäiset tekemäni pallotaskukokeilut, käyttäjien palautteesta päätellen tuskin viimeiset. Vielä kun uskaltautuisi vetoketjullisen hupparin ompeluun!

Palloneulos siis Mjukatygeriltä (tällä viikolla sitä oli hetken taas myynnissä ja loppui aivan liian nopeasti!), hupparin vuori Jättirätin tilkkulaarista, toinen ruskea paita Jättirätin interlockia, toinen omasta vanhasta ribbipaidastani, pienet mustat housut Isohukan siskon rikki menneistä farkuista, isommat mustat velourhousut omista, rikki menneistä kotihousuistani, pilvihousut Ikasyrin velourista. Muut jämät tilkkulaatikosta ja ompelumerkki Majapuulta.