keskiviikko 21. syyskuuta 2011

10 HURAHDUSTA


Hanna haastoi minut kertomaan kymmenen asiaa itsestäni. Viikonloppuna säntäilin sienimetsässä innostuksen vallassa ja mietin, miksi kaikki hurahdukset kasautuvat samalle ihmiselle. Päätin koota sekalaisia kuvia omista käsityöinnostuksistani. 


 LASTENVAATTEET


 Ompeluun hurahdin Paljasjalkaisen kestovaippaompeluiden myötä ja yht´äkkiä huomasin ompelevani myös suuren osan lasten vaatteista. Kuvassa on kirppislöytökankaasta ompelemani hiippahupputakki Elsebeth Gyntherin kaavalla. Sisäpuolella on mokavalinta: velouria. Vetoketjun ompelua olen vältellyt ja ommellut sen käsin...



NEULOMINEN


Mitä ohuempi lanka ja ohuemmat puikot, sitä parempi. Kuvassa Paljasjalkaisen muinaiset villahousut yksisäikeisestä Pirtin hahtuvasta. 



LEIKKIRUUAT




Kolmen pojan äitinä kaipaan vähän vaaleanpunaista hörhellystä elämääni ja leikkiruuat ovat mahtava tapa päästä hassuttelemaan blingblingillä. Niihin saa myös tuhottua hyvin kaikki loput materiaalijämät, kuten langanpätkät, kirppisnapit ja saumurisilput. Puhumattakaan siitä, että ne ovat lastemme suosikkileluja ja tykättyjä synttärisaamisia.



KANKAANPAINANTA


Kävimme joskus Seikkailupuiston kankaanpainantapajassa Sukkahukan kanssa ja painoimme siellä äidilleni purjolla kangaskassin. Innostuin painamisesta niin, että painoin mustalle pellavalle samoja kuvioita ja ompelin äidilleni lahjaksi hameen hänen vanhasta hameestaan piirtämäni kaavan perusteella. Äitini on onneksi niin sopivan muotoinen, että vältyin vetoketjun ompelulta...



HUOVUTUS



Huovutus eri muodoissaan on ollut suosikkini jo pitkään. Huopahelmiä urakoin jokunen vuosi takaperin joululahjoiksi. Sukkahukan seurana virpomareissulla olevalla Pääsiäiskissalla (Paljasjalkainen parivuotiaana) on Pirtin kehräämön villalangasta + hahtuvasta neulottu ja huovutettu takki, jonka olen alunperin neulonut Sukkahukalle.



KESTOILU


Monesti arjessa paperin, muovin ja kemikaalit voi korvata kangasversioin. Kuvassa kirppispyjamasta surautettuja nenäliinoja.




KIRPPIKSET JA LANGAT


Hamsteri näkee kaikessa mahdollisuuksia. Kuvassa on kirppislöytö: 800g Floricaa tai Pirkkalankaa eurolla.



LORUKORTIT


 Paljasjalkaisen ollessa vauva hurahdin askartelemaan lorukortteja ja osallistuin useaan kymmeneen korttivaihtoon. Ideana vaihdoissa on, että valitaan yhdessä teema, kukin askartelee osallistujia vastaavan määrän samaa korttia, kortit kerätään yhteen ja jaetaan eri kortit osallistujille. Sukkahukka osallistui monesti askarteluun ja se olikin hauska tapa askarrella yhdessä jotain hyödyllistä. Lähipiirin lapset saivat kyseisenä vuonna joululahjoiksi -yllättäen- lorukortteja. Kuvassa ovat kyseisen syksyn mittaan meille vaihdoista kertyneet ylimääräiset lorukortit (siis ne joululahjoiksi menneet), loput 200-300 jäivät meille kotiin asumaan.



SAIPPUA JA PAJUTYÖT



Saippuanteko nyt ei varsinainen hurahdus vielä ole, kun olen sitä vasta pari kertaa kokeillut yhdessä kaverin kanssa, mutta potentiaalia hurahdukseen siinä kyllä on. Pajutöihin olen hurahtanut sen verran, että olen tehnyt pari koria ja tämän prototyyppialusen sekä kerännyt valtavat varastot pajuja kuivumaan varastoon. Täytyyhän sitä olla tarvikkeet valmiina sitten kun innostus ja käytössä oleva aika kohtaavat...



KORISTELU


Arjessa en juurikaan jaksa sisustaa tai somistaa, mutta juhlapäivinä se on kivaa. Tämä on Villahousun ristiäispöytään askartelemani kukkakoriste. 


Haastan muutaman muunkin erilaisiin ihaniin hurahtavaisuuksiin taipuvaiseksi tulkitsemani blogin: Idealogia, Villapata kiehuu, sopulisiankantaa, varpainjaloin ja pesä puussa . Ekstrana suosittelen katsastamaan rintamerkkitehtailijasuosikkini: suloisia sattumia, jonka muista ihanista hurahduksista toivoisin saavani lukea vaikkapa uudessa blogissa ;).

11 kommenttia:

minttu kirjoitti...

Olet oikeassa, olen hurahduksiin taipuvainen :D Olen tehnyt joskus melkein samanlaisen saippua-alusen pajusta kuin sulla on tuossa kuvassa. Omani vain homehtui pian käytössä :( Onko tuo kestänyt ja jos on niin miten sait sen kestämään?

unisukka kirjoitti...

Hurahtavaiset löytävät kyllä toisensa ;) Saippua-alusta on ollut käytössä varmaan pari-kolme vuotta enkä keksi, että siinä mitään ihmeempiä poppaskonsteja olisi. Rinkulaan vain on pujoteltu pari loimipajua ja ohuet, korinteosta ylijääneet ohuet kudepajut. Olisikohan tarpeeksi harvaan pujoteltu? Ainakin pajut ovat olleet hyvin kuivuneita ennen pujottelua.

Liljankukka kirjoitti...

Super-hurahtelija :)
Varsin söpöisiä nuo sydänpiparit!

unisukka kirjoitti...

Liljankukka, harkitsin suakin tähän hurahtelijoiden listaan, mutta kun just laitoin sut edelliseen haasteeseen (hei se on vielä vastaamatta!!) ni jätin tällä kertaa väliin ;) Mulla olis vielä riittäny hurahduksia vaikka puolet lisää, mut tällä kertaa nyt vain nämä. Esim. Steinernukke ja muovin sulatus on nyt uusimpia...

Anonyymi kirjoitti...

Vau, hienoja hurahduksia sulla! Täällä kärsitään vähän samasta asiasta, milloin valtaa mikäkin innostus... Mahtaisitko kertoa miten huovuttelit noita huopahelmiä? Itsellä on kytenyt jo pidempään ajatus huopahelmien teosta, mutta ei niin suurta innostutsta vielä että olisin viitsinyt ihan märkähuovuttamalla villasta alkaa tekemään.

unisukka kirjoitti...

Anonyymi, hurahdukset tosiaan ovat välillä kärsimystä (kun aika ei riitä kaikkeen..), mutta suurimmaksi osaksi on kyllä kivaa olla monesta innostunut. Huopahelmet olen tehnyt niin, että kääräisen huovutustöistä tai muista villa-askarteluista ylijäänyttä villamateriaalia (ts. villapaidan silppua, lankaa ym.) pieneksi nötöksi ja käärin villaa ympärille. Neulahuovutan villat kiinni pallosen päälle, laitan pallot sukkahousun sisässä pesukoneeseen muun pyykin oheen ja kone hoitaa loput. Koruja jos tekee, tarvii olla tarkkana, ettei laita liian tiivistä sisusta ja että tekee kohtalaisen samankokoisia palloja. Helpompaa kuin heinänteko, sanoisin.

Nuksu kirjoitti...

Eka kertaa vierailulla blogissasi ja täällähän olikin vaikka mitä kivoja juttuja! Etenkin sienisatoa jutun kanttarellit ovat valloittavia :)

unisukka kirjoitti...

Kiitos Nuksu ja tervetuloa uudelleenkin :)

Inkeliina kirjoitti...

Hyvähän se on tällaisiin asioihin hurahtaa! Sulle on jotain blogissani :D

Minna kirjoitti...

Luulen että hurahdukset ruokkii toisiaan, kun on joskus innostunut jostain innostuu helposti muistakin jutuista. Sekin on totta että hurahtaneet vetää samanlaisia puoleensa:D Sun teksti vois olla mun kirjottama! No paju ja kankaanpainanta on vieraampia, mutta niihinki hurahtaisin takuulla jos olisin ehtiny tutustuun :D Meillä on samanlainen määrä lorukortteja, nyt osallistuin pitkästä aikaa vaihtoon ja saatiin taas uusia...

unisukka kirjoitti...

Kiitos Inkeliina, koitan toimertua jossain välissä :)

Minna, toisten hurahtaneiden seura on ihan parasta, kiitän siis seurasta! Vaikkakin virtuaalisesta, mutta kuitenkin...