perjantai 11. helmikuuta 2011

Vaipoista kaikki alkoi

Oikeastaan käsityöurani alkoi neuleilla aikana ennen lukemaan oppimista, mutta varsinainen käsityöntekoräjähdys tapahtui Paljasjalkaisen vaippaompeluksiin hurahtamisen myötä. Sen jälkeen materiaalivarastoni ja käsityötuotteliaisuuteni ovat N-kertaistuneet ja myös taidot ovat kasvaneet sen verran, että olen rohkaistunut ompelemaan myös vaatteita. Tietokoneen syövereissä valokuvat käsitöistä joutuvat hukkaan, joten toivon niiden pysyvän paremmin tallessa blogimuotoisena. Ilahdun kommenteista!

Kuvassa olevat vaipat ovat Villahousulle ommeltuja, juuri pieneksi jääneitä. Syy niiden joutumiseen ensibloggauksen uhriksi on oma vastarannankiiskeyteni trendejä kohtaan. Olen aina kulkenut trendien perässä, joten kun lehdessä on juuri kirjoitettu bloggauksen nykyisestä epätrendikkyydestä, on selkeästi aikani tullut. Mikäpä siis sopisi paremmin myös ensimmäiseksi blogikuvaksi kuin vanhat vaipat?

Vasemmassa rivissä ovat uusista kankaista ommellut vaipat. Parhaiten kuosinsa ovat pitäneet Viidakkovelour ja Jättirätin raitavelour. Myllymuksujen omppujoustis on kulahtanut. Keskirivissä kierrätyspaitoja ja -aamutakkeja. Ylhäällä joustofroteepaita kirppikseltä. Keltainen kissavaippa on oma yläasteaikainen lempipaitani (nolous!!). Ruskeat ovat velouraamutakkeja. Oikeanpuoleisin rivi koostuu vintagefroteista. Ylimpänä mummuni vanha flanellikangas, keskirivissä kissapyyhe, alimpana pääsiäishenkinen flanellityynyliina. Sekä villasukkani :)








6 kommenttia:

Lepäävä esteetikko kirjoitti...

Jee, onnea blogille toivottaa epätrendikäs täti. Hyvä on aloittaa suloisen pehmeillä käytetyillä vaipoilla ja suomia vähän kuosikankaiden värinkestämättömyyttä, joka taas on yöks.

unisukka kirjoitti...

Sait kunnian olla ensimmäinen kommentoitsija :D Kiitos epätrendikkäästä seurasta (joskin minun on vaikea nimittää sinua epätrendikkääksi!)

Omppujoustis muuten oli jämä Paljasjalkaiselle ompelemastani paidasta, joka on toistaiseksi ollut ainoa hänen hylkimänsä ja lahjoitettu eteenpäin rakastavaan kotiin.

Anonyymi kirjoitti...

Hienolta näyttää sekä blogi että ompelukset. Jotenkin kyllä näytti, että Paljasjalkaisella olisi ollut sukat jalassa... Se on tanssiva taksikuski, joka täällä elämänsä ensimmäistä kertaa kommentoi kenenkään blogia.

Minullakin on ollut tässä vähän ompeluprojekteja menossa. Kodinhoitohuoneeseen tein valelaskosverhon ja päällystin pyykkijakkarat. Muihinkin huoneisiin alkaa olla verhokankaat valmiina, viimeisimmät hankinnat tein Oulusta viime viikolla. Vähäks ihania kankaita! Ja mallitkin alkavat olla suunniteltuina. Ja sitte ei ku ompelemaan...

unisukka kirjoitti...

Kiva kun kyläilit, Tanssiva Taksikuski :) ja siitä se kommenttiurakin urkenee kun vauhtiin pääset. Alan uteloida, missäköhän ihanuusliikkeessä olet mahtanut vierailla! Pellavaisen pöytäliinasi lienet jo ommellut...? Ompeluseuroja tarvis vissiin taas vaihteeksi suunnitella!

Paljasjalkaisella oli joo kerrankin sukat jalassa, huono tuuri sattui valokuvaajalla sen suhteen. Laskin tällä viikolla, että hänellä on paljasjalkaisuutensa seurauksena 30 paritonta sukkaa, että oikein hyvä Pikkuhukka hänestäkin kasvaa.

Anonyymi kirjoitti...

Putiikki oli sellainen kuin Sisustus Brita (http://www.sisustusbrita.fi/). Palvelu oli erinomaisen hyvää ja hinnat kohtuulliset. Sain hyviä vinkkejä mm. valelaskosverhon tekemiseen. Nykyään on jotain sellaisia pinssejä, joilla valelaskokset saa nopeasti väsättyä ilman ompelua. Eli suosittelen lämpimästi kyseistä putiikkia! ...kun seuraavan kerran pyörit siellä Oulun keskustassa... ;)

unisukka kirjoitti...

Hmm, valelaskokset saisi aikaan varmaan myös Kam-nepeillä. Tarviipa kokeilla seuraavaksi kun on laskosverhojen tarvetta.